Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt.
Globaalikoulu
Kaiken maailman leikit -ideapakka
Kaiken maailman leikit -ideapakka
Globaalien pihaleikkien ideapakasta löytyy monenlaisia leikkejä eri puolilta maailmaa. Ideapakka avaa uusia näkökulmia muihin maihin ja kulttuureihin hauskan tekemisen kautta. Se sopii varhaiskasvatukseen ja alakouluun ja on oivallinen esimerkiksi välituntileikkeihin. Ideapakka on rekisteröity tavaramerkki.
Katso myös
Tyttöjen päivä 2023: teemana urheilu
Vuonna 2023 tyttöjen päivän teemana on urheilu. Tyttöjen päivän kouluaineistoon kuuluu alakoulun ylimmille luokille suunnattu Tyttöjen oikeuksien olympialaiset -työskentely sekä aamunavaus.
Maailmassa lapset ja nuoret, erityisesti tytöt, kohtaavat paljon ennakkoluuloja, joiden mukaan tietyt urheilulajit eivät sovi heille.Tämän takia on tärkeää, että kannustamme kaikkia nuoria itseään kiinnostavan ja inspiroivan urheilun pariin. Tyttöjen päivän olympialaisten ideana on tuoda intoa urheiluun ja lisätä nuorten tietoisuutta tyttöjen oikeuksista.
Vihapuheesta dialogiin -koulutusmateriaali
Vihapuheesta dialogiin -koulutusmateriaali tarjoaa tietoa ajankohtaisesta ongelmasta: vihapuheesta. Mitä on vihapuhe tai vihainen puhe? Miksi vihapuhe uhkaa sananvapautta? Materiaali sisältää toiminnallisia, osallistavia menetelmiä, joiden avulla vihapuhetta voi käsitellä nuorten kanssa ja kehittää yhdessä ratkaisuja vihapuheeseen. Se on suunnattu ensisijaisesti yläkoulussa ja toisella asteella toimiville kasvattajille. Vihapuhe sopii hyvin monialaisen oppimiskokonaisuuden aiheeksi. Materiaali on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.
Tytöt ja ilmasto -peli
Tytöt ja ilmasto -opetusmateriaalipaketin avulla voi käsitellä monipuolisesti tyttöjen oikeuksia ja ilmastonmuutosta. Materiaaliin kuuluu taustatietoa aiheesta, lukuvinkkejä ja oppimispeli. Tavoitteena on syventää ymmärrystä lapsen oikeuksista, tasa-arvosta ja ilmastonmuutoksesta sekä hahmottaa tyttöjen oikeuksien ja ilmastonmuutoksen välisiä yhteyksiä. Materiaali sopii erityisesti maantiedon, uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin ja terveystiedon opetukseen.
Lukuvinkit on jaoteltu ikätason mukaisesti: vinkkejä on alakoulun 1.–3. luokille ja 4.–6. luokille, yläkouluun ja toiselle asteelle. Taustatieto ja oppimispeli on tarkoitettu yläkouluun ja toiselle asteelle. Oppimispelin avulla voit testata tietosi. Peli antaa välitöntä palautetta osaamistasostasi ja mahdollisuuden ratkaista tehtäviä erilaisten vihjeiden avulla.