Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt.
Globaalikoulu
Viisi vihapuhetarinaa

Viisi vihapuhetarinaa
Milloin sanat muuttuvat vihapuheeksi? Viisi itse vihapuhetta kohdannutta suomalaista kertoo oman tarinansa videolla. Vihapuhevideoita voi käyttää yhdessä Vihapuheesta dialogiin -opetusmateriaalin kanssa havainnollistamaan, mitä vihapuhe on, minkälaiset ihmiset sitä voivat kohdata ja mitä se aiheuttaa vihapuhetta kohdanneelle ihmiselle. Videoihin liittyy reflektioharjoitus, jonka voi tehdä ryhmän kanssa. Videot sopivat yläkouluun ja toiselle asteelle.
Vihapuheesta dialogiin -videot
Videoihin liittyvät reflektiokysymykset
Katso myös

Tyttöjen päivä 2023: teemana urheilu
Vuonna 2023 tyttöjen päivän teemana on urheilu. Tyttöjen päivän kouluaineistoon kuuluu alakoulun ylimmille luokille suunnattu Tyttöjen oikeuksien olympialaiset -työskentely sekä aamunavaus.
Maailmassa lapset ja nuoret, erityisesti tytöt, kohtaavat paljon ennakkoluuloja, joiden mukaan tietyt urheilulajit eivät sovi heille.Tämän takia on tärkeää, että kannustamme kaikkia nuoria itseään kiinnostavan ja inspiroivan urheilun pariin. Tyttöjen päivän olympialaisten ideana on tuoda intoa urheiluun ja lisätä nuorten tietoisuutta tyttöjen oikeuksista.