Uutiset, 10.5.2022

Opettajat ovat ratkaisijoita kestävän kehityksen kasvatuksessa 

Lapsi pitää käsittään korttia, jossa on Diego-henkilön kuva.

Planin Ratkaisijat-koulutus tarjoaa opettajille keinoja, ideoita ja intoa edistää kestävää kehitystä omassa työssään. 

Viimeinen päivä on käsillä Vantaan Heurekassa kestävän kehityksen kasvatusta käsittelevässä Ratkaisijat-koulutuksessa. Kolmen koulutuspäivän aikana opettajat ovat päässeet asiantuntijoiden johdolla pohtimaan koulun roolia kestävän tulevaisuuden rakentamisessa, nuorten osallisuutta ja vaikuttamista sekä tunnetaitoja. Koulutuksen ohessa opettajat saivat lisäksi mahdollisuuden kehittää omaa kestävän kehityksen kasvatustaan pedagogisen kokeilun avulla.  

Lastenoikeusjärjestö Plan International Suomen koulutuskokonaisuuteen on osallistunut kasvattajia monenlaisista taustoista. Heurekaan ovat löytäneet tiensä myös opettajat Tea Saarivuori ja Soile Pajuniemi, jotka jakavat ajatuksiaan Ratkaisijat-koulutuksen annista. 

Tea Saarivuori (vas.) ja Soile Pajuniemi (oik.) poseeraavat Einsteinin patsaan kanssa Heurekassa. Kuva: Sanni Palomäki

Kestävän kehityksen tavoitteet osaksi opetusta 

Tea Saarivuori on työskennellyt pitkään alakoulun englanninopettajana. Hän on juuri suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin opinnot, joissa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ovat olleet yhtenä pääsisältönä. Ratkaisijat-koulutus tarjosi Tean mielestä mahtavan tavan yhdistää teoreettisempaa tietoa koulumaailman kontekstiin. 

“Nämä YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ovat upea kokonaisuus”, Tea sanoo innoissaan. “Meidän tehtävämme on kerta kaikkiaan yrittää tehdä parhaamme, että ne toteutuisivat.” 

Englannin opettajan työkuvassa kestävän kehityksen teemat eivät ole painottuneet, ja Tea on alkanut miettiä, miten voisi tuoda niitä oman oppiaineen tunneille. 

“Pidän sitä kuitenkin niin tärkeänä aiheena, että jääköön sitten joku yksikön kolmannen persoonan ässä vähän pienemmälle huomiolle, että käytetään muutama tunti jatkossa mieluummin tähän asiaan”, Tea naurahtaa.  

Pedagogisessa kokeilussaan Tea jakoi kestävän kehityksen sanomaa myös oman koulunsa opettajakunnalle toteuttamalla työpajan, joka lisäsi tietoa Agenda2030 -tavoitteista ja kestävän kehityksen kasvatusta tukevasta materiaalista. 

Ammatillisen koulutuksen kestävyyttä ja saavutettavuutta kehittämässä 

Soile Pajuniemi on toiminut ammatillisen liiketoiminnan opettajana ammattiopisto Livessä. Hän lähti Ratkaisijat-koulutukseen etsimään tietoa ja työkaluja tärkeän teeman eteenpäin viemiseen kaikissa ammatillisen tutkinnon osissa. Kestävää kehitystä voidaan Soilen mukaan huomioida niin ammatillisten tutkintojen yhteisissä pakollisissa aineissa kuin esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä ja työpaikoilla. 

“Kestävä kehitys on tärkeä asia tiedostaa ja tuoda eri tavoin esille, jotta säilytämme tämän ihanan Suomen ja maapallon elettävänä meidän jälkeläisillemme ja heidän jälkeläisilleen”, Soile sanoo.  

Laaja-alaiset kestävän kehityksen tavoitteet voivat olla hyvin abstrakteja ja vaikeaselkoisia. Kestävän kehityksen kasvatuksen saavutettavuuden parantaminen onkin Soilen päämäärä. “Jokainen tavoite avataan selkokielellä ja pohditaan kuvien ja videoiden kautta, miten tätä tavoitetta voi kukin viedä käytäntöön.” 

Soilen mukaan on tärkeää käsitellä yksi kestävän kehityksen tavoite kerrallaan, jotta kaikki opiskelijat, myös vaativaa tukea tarvitsevat, pystyvät sen ymmärtämään. 

YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden selkokielistäminen liittyi myös Soilen pedagogiseen kokeiluun, jossa eri ammattialojen opiskelijat ideoivat, suunnittelivat ja toteuttivat yhteisöllisen tapahtuman yhteistyössä kauppakeskuksen kanssa. Tapahtuman tavoitteena oli ihmisoikeuksien ja osallisuuden vahvistaminen, myötäinnon luominen ja oppiminen osallisuuden kautta. 

Koulutuksesta saatuja ideoita jatkojalostamaan 

Ratkaisijat-koulutus tarjosi molemmille opettajille uutta näkemystä kestävän kehityksen kasvatukseen. 

“Olen saanut hyviä vinkkejä ja linkkejä sekä opettamisen sisältöihin että erilaisiin verkostoihin, joita voi hyödyntää. Tästä on syntynyt ideoita, joita lähden jatkojalostamaan opiskelijoiden kanssa”, Soile kertoo.

Tealle jäi koulutuksesta päällimmäisenä mieleen nuorten osallisuuden teemat. “Osallisuus oli aihe, joka ei ollut minulle tuttu. En ole itse koskaan ollut mukana esimerkiksi oppilaskuntatyöskentelyssä, niin heräsin osallisuuden vahvistamisen tärkeyteen.”  

Tunteisiin ja vaikuttamiseen liittyvät teemat lähtevät koulutuksesta Soilen mukana muille tiimiläisille. “Voimme pohtia yhdessä, mitä me voisimme tehdä, jotta jokainen tulee huomatuksi ja kokee olevansa tärkeä sekä sitoutuu näihin yhteisiin tavoitteisiin kaikessa tekemisessä.” 

Soile Pajuniemi esittelee pedagogista kokeiluaan viimeisenä koulutuspäivänä. Kuva: Sanni Palomäki 

“Rohkeasti tutustumaan Agendaan ja tarjolla oleviin materiaaleihin!” 

Soile ja Tea haluavat kannustaa kaikkia opettajia toteuttamaan kestävän kehityksen kasvatusta. Tea rohkaisee myös tutustumaan tarjolla oleviin laadukkaisiin opetusmateriaaleihin ja valitsemaan niistä omaan opetukseen sopivat.

“Rohkeasti ensinnäkin tutustumaan Agendaan ja leikittelemään niillä ajatuksilla esimerkiksi ryhmätöissä nuorten kanssa”, Soile ehdottaa. 

Opetussisältöjen lisäksi kestävän kehityksen teemojen tulee näkyä Soilen mukaan myös koulun toimintatavoissa ja arvoissa. Tämän tavoitteen edistämisessä hän näkee myös päättäjien toiminnan keskeisenä. 

“Opiskelijamme ovat innokkaita ja myötäintoa löytyy myös opettajilta. Ylhäältä alaspäin arvomaailman tulee olla sama.” 

Oma innostuminen tarttuu myös muihin, ja Soile kannustaa yhteistyöhön muiden opettajien ja henkilöstön kanssa. “Vaikka resurssit ovat rajallisia, meilläkin on tiimissä opettajia, jotka innostuvat lähtemään mukaan.” 

Turvallinen tila ja antoisat keskustelut saivat kiitosta 

Ratkaisijat-koulutus lähestyy loppuaan, ja on aika jakaa todistukset viimeisen koulutuspäivän päätteeksi. Opettajien palautteessa korostuu lähikoulutukseen osallistuneiden kanssa jaettu turvallinen tila ja antoisat keskustelut, materiaalivinkit sekä innostus lähteä soveltamaan niitä omaan opetukseen. 

Koulun arjen pyörityksessä Planin koulutus on tarjonnut monelle opettajalle rauhoittavan tauon, jonka kautta inspiroitua ja kehittää omaa osaamistaan. Osa opettajista olisi ollut valmis jatkamaan neljänteenkin koulutuspäivään. 

Planin resursseja kestävän kehityksen kasvatukseen löydät osoitteesta https://www.www.globaalikoulu.net/materiaalit/.

Seuraa Planin tulevia kasvattajien koulutuksia osoitteessa https://www.www.globaalikoulu.net/koulutukset/.  

Teksti ja kuvat: Sanni Palomäki 

Joukko hymyileviä nuoria hyppää korkealle ilmaan
Tapahtumat, Uutiset, 9.4.2024

Olemme mukana NUORI2024-tapahtumassa

Nuorisoalan ammattilaiset kokoontuvat tänä vuonna Suomen suurimpaan nuorisoalan kokoontumiseen, NUORI2024-tapahtumaan 24.-25.4. Tampereelle Tampere-Taloon. Myös Planin…
Piirroskuvitus: eritaustaisia ihmisiä hymyilee ryhmäkuvassa.
Uutiset, 22.3.2024

Tilaa uusi antirasismijuliste!

Antirasismi on aktiivista toimintaa rasismia vastaan. Uudessa julisteessamme autamme tunnistamaan rasismin eri muotoja ja annamme…
Tapahtumat, 9.2.2024

Nuorten timantti -tapahtuman teemana yhdenvertaisuus ja antirasismi

Tarjoamme koululaisryhmille mahdollisuuden osallistua 13–18-vuotiaille nuorille suunnattuun ilmaiseen Nuorten timantti -vaikuttamistapahtumaan 17.4.2024 klo 13–14.